PrimaCat onnistunut kissanruoan vaihto

Onnistunut kissanruoan vaihto

Kissa voi olla ruokansa suhteen kovin valikoiva. Nirsous johtuu useimmiten kissan tottumisesta tiettyyn ruokaan, minkä vuoksi kissan ruokavalion muuttaminen ei ole aina helppoa. Esimerkiksi sokeria sisältävän kissanruoan vaihto sokerittomaan ruokaan voi vaatia kissanomistajalta kärsivällisyyttä, mutta on hyväksi kissalle. Lue, mitä haittaa sokerista voi kissalle olla.

Tutustu PrimaCatin sokeroimattomiin, runsaslihaisiin ja vehnättömiin kissanruokiin ja kurkkaa kolme perusasiaa kissanruokinnasta.

Mitä muita syitä kissan nirsoiluun voi olla? Lue lisää täältä.

Kolme askelta onnistuneeseen kissanruoan vaihtoon

  1. Tarjoa 12 päivän ajan pieni annos uutta kissanruokaa vanhan ruoan rinnalla omassa kupissaan. Tällöin kissa tottuu uuden ruoan tuoksuun ja voi halutessaan maistaa sitä.
  2. Sekoita seuraavaksi uutta ja vanhaa ruokaa samaan kuppiin. Laita alussa uutta ruokaa noin 1/5 ja lisää uuden ruoan määrää asteittain seuraavina päivinä.
  3. Noin viikon kuluttua voit tarjota kokonaan uutta ruokaa, jos kissa on oppinut syömään sitä yhdessä vanhan ruoan kanssa. Jos kissa ei ole vielä tottunut uuteen ruokaan, jatka sekoituksen tarjoamista ja kokeile antaa pelkästään uutta ruokaa myöhemmin uudelleen.

Jos kissasi on herkkävatsainen, muista edetä riittävän hitaasti kissan ruoan vaihtamisessa. Liian nopea ruokavalion muutos voi aiheuttaa kissalle vatsavaivoja. Lue lisää kissan yleisimmistä vatsavaivoista ja herkkävatsaisen kissan ruokinnasta.

Vinkkejä, kuinka voit houkutella kissaasi maistamaan uutta ruokaa

  • Lisää ruoan sekaan muutamia kissasi suosimia herkkupaloja tai raksuja.
  • Käytä sekoituksessa lisänä esimerkiksi jauhelihaa tai muuta raakaruokaa.
  • Anna ruoan lämmetä huoneenlämmössä. Kissa ei välttämättä halua syödä kylmää ruokaa.
  • Jätä ruoka kuppiin odottamaan, vaikka kissa ei heti haluaisi syödä sitä. Kissa saattaa tulla maistamaan ruokaa myöhemmin.
  • Kokeile yhdistää märkä- ja kuivaruokaa.
  • Lorauta ruoan päälle hieman lientä tonnikalapurkista.

Muistathan, että kissaa ei saa koskaan paastottaa. Jo vuorokauden syömättömyys voi aiheuttaa vakavia vaurioita kissan elimistölle.

Lue lisää vinkkejämme kissan käytännön ruokintaan.

Jos kodissasi kehrää nirso kissa, katso myös ohjeemme, kuinka voit herätellä kissasi ruokahalua atso ohjeemme nirson kissan ruokintaan.

Haluatko lisää kissamaista luettavaa?

Tilaa uutiskirjeemme ja nautiskelet kiinnostavasta kissatiedosta myös jatkossa!