Emokissa

Emokissalla on tiineenä ollessaan (tiineyden kesto vaihtelee 57-67 päivän välillä, keskimääräinen kesto 63 päivää) ja synnytyksen jälkeen imettäessään merkittävästi lisääntynyt energiantarve. Tämän vuoksi on suositeltavaa syöttää emolle tänä aikana erityisen energiapitoista ruokaa/pennuille tarkoitettua ruokaa tiineille ja imettäville nartuille noin kaksi viikkoa ennen synnytystä ja koko imetyksen ajan aina vieroitukseen saakka.

Emon paino laskee pentujen synnyttyä normaalisti noin 40 % siitä, mitä se oli tiineysaikana. Tämän takia kaikille imettäville emokissoille pitäisi antaa hyvin sulavaa, runsasenergistä ruokaa joka takaa maidon riittävän erittyvyyden ja enkäisee emon liiallisen laihtumisen. Tutkitusti myös kissanpennut joiden emo syö vielä vieroittamisen aikaan tiettyä ruokaa, pitävät kyseisestä ruoasta myös itse myöhemminkin. Tämän vuoksi on myös helppoa siirtyä syöttämään pennuille samaa ruokaa jota sen emo on syönyt jo ennen synnytystä aina vieroittamiseen saakka.