No, mutta valmistautuminen on kuitenkin jo aloitettu. Näyttelyihinhän kissa tarvitsee tietenkin rekisterikirjan – kotikissalle riittää kotikissatodistus – ja rokotusten pitää olla kunnossa, ennen kuin näyttelypaikalle päästään. Lisäksi kissan tulee olla terve, sillä eihän kipeää kissaa voi viedä näyttelypaikalle tartuttamaan muita.

Kasvattaja kertoi minulle myös vähän näyttelyhäkin varustuksesta, ja huhtikuussa lähti iso tilaus PetNetStorelle; postipoika toi meille kulmahiekkalaatikon (linkki: http://www.petnetstore.fi/tuotteet/lemmikkituotteet-kissat-Vessat-ja-vessatarvikkeet/corner-tray-kulma-avovessa-reunuksella-osa-alessa) sekä koppimallisen kissanpedin (linkki: http://www.petnetstore.fi/tuotteet/koirat-makuutyynyt-pedit-ja-peitteet/Pienen-koirankissan-pesamokki-Kota) , joka onkin ollut yllättävän suosittu ja siinä nukkumisesta taistellaan. Tämän lisäksi kasvattaja lainaa meille näyttelyverhot, jotka näyttelyhäkkiin laitetaan peittämään näkyvyys esimerkiksi viereisiin kissahäkkeihin ja yksityisyyden turvaamiseksi. Huovan häkin lattialle lupasin minä hommata ja varmaan laitan jotain myös näyttelyhäkin päälle, että häkki tuntuu turvalliselta.

Varmaankin viikonloppuna tehdään ihan ensimmäinen koepesu, eli koitetaan mikä turkkiin tepsii. Kirppu tuskin on samaa mieltä kanssani tässä asiassa, vaikka tykkääkin vedellä leikkimisestä – ei se nyt niin kivaa neidistä kuitenkaan ole, että kylpyyn pitäisi päästä.

Kirppu on varttunut pienestä tuuheasta kissanpennusta murrosikäiseksi tasmaniantuholaiseksi, jolle tuhottavaksi kelpaa ihan mikä esine tai asia vain. Tänään aamulla löysin olohuoneesta näyn, joka on varmasti jokaiselle kissanomistajalle tuttu: raadeltu vesspaperirulla. Ilmeisesti yön aikana oli ollut tylsää, kun rulla oli kokenut niin kovia. Syyllinenkin löytyi miltei heti, ja antoi näytteen näistä uusista taidoistaan:

Noh… onneksi tosiaan posteljooni tuli siinä vaiheessa enkä kerinnyt kuin kerätä raadellun vessapaperin pois lattialta. Posteljooni otettiin erittäin hyvin vastaan, sillä hänhän kantoi porukan ruokaa ovelle asti!

Ruoka teki erittäin hyvin kauppansa – meillä testataan ruoat aina heti, jotta voidaan sitten laittaa eteenpäin tuttavapiirissä, jos laumalle ruoka ei maistukaan. Tällä kertaa ilmeisesti ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi:

Posteljooni oli kiva myös sen vuoksi, koska kun emäntä jutteli hänen kanssaan käytävässä, Mörri hiipi katselemaan rappukäytävää vähän lähemminkin. Emäntä kiittää posteljoonia hänen nopeista reflekseistään – kissa saatiin onneksi kiinni melkein heti, mutta kyllähän siinä sydän hyppäsi kurkkuun kun kuvittelin kaikki mahdolliset kauhuskenaariot naapurin koiran ilmestymisestä alaoven avautumiseen.

Charlie ja Malla lähtivät meiltä uuteen kotiin huhtikuun puolessa välissä. Ikävä on suuri, mutta olen saanut myös monia kuulumisia jo tähän mennessä ja vaikuttaa siltä, että kissat pääsivät juuri siihen kotiin mitä hakivatkin! Kuulemma Mallakin tulee jo sängylle välillä viereen nukkumaan, eli liiasta arkuudestakin on jo päästy. Charlie taas kuulemma hakee huomiota vähän liikaakin…

Koska kissoja tuntui olevan liian vähän kaksikon lähtiessä, ystävämme kissa tuli muuton ajaksi sulostuttamaan elämäämme. No, ei nyt aivan näinkään: kissa tuli hoitoon siis huhtikuun lopuksi ja toukokuuksi, koska muuttujia tuli matkaan. Onneksi kissa tuntuu viihtyvän loistavasti ja on jo sopeutunut laumaan täysin.

Nähdään PIROKin Tampereen näyttelyssä! Saa tulla morjestamaan rentoa Kirputinta ja jännittävää omistajaa ;)

Neffi kuitenkin pitää ulkoilusta myös talvella. Päädyin hankkimaan tytölle uudet valjaat sen vuoksi, että vanhat alkoivat olla jo vähän olla pienet ja en luottanut niiden lukkoihin tarpeeksi. Pitkään olin jo muutenkin pohtinut, että Vänttiset ovat seuraavat valjaat mitkä haluan kissalleni laittaa ja niin, tulipa sitten Vänttiset tilattua Arjalta itseltään mittatilauksena. Neffi sai kauniin fuksianpunaiset valjaat heijastinnauhoilla ja sitten käytiinkin ensimmäistä kertaa pihalla valjaita esittelemässä!

Neffin ulkoilu on jokseenkin mielenkiintoista. Ensin neitiä kiinnostaa kaikki, ja kissa vaanii kaikki linnut joita pihalta löytyy. Sen jälkeen tulee ”ei mikään kiinnosta”-vaihe jolloin prinsessa löllähtää palvelijansa jalkoihin ja piehtaroi, kuin pienenä vinkkinä siitä, että valjaista ei pidetä. Sitten pompitaankin vähän kengurutyyliin ympäriinsä – talvella matka usein päättyy lumipenkkoihin, jotka pöllähtävät niin kivasti.

Kun Neffillä on liikaa virtaa, toisinsanoen sisällä pompitaan ympäri asuntoa, hypitään kaappien päälle ja hurjalla vauhdilla kiihdytetään matot ruttuun, laitan sille valjaat ja lähdemme valjastelemaan ylimääräisen energian pois. Kesällä Neffi rakastaa puissa kiipeilyä (tosin korkealle ei uskalla mennä, huimaa!) ja talvella ovat vuorossa talvivenyttelyt…

Voisi se kevätkin sieltä vähitellen tulla. Vaikka Neffi niin kovasti talviurheilua rakastaakin, minä en – vietin juuri huhtikuista päivää putsaten autoa noin kolmenkymmenen sentin lumikerroksen alta. Eteensä ei nähnyt kuin metrin verran, sivuille ei sitäkään. Onneksi pääsin ehjänä kotiin, mutta vain huomatakseni että se parkkipaikka, jota putsasin neljäkymmentä minuuttia, oli viety. Pienenpieni vihreä sporttikaara oli vallannut itseasiassa myös viereisen paikan parkkeeraamalla kahden paikan keskelle.

Oli ihana käpertyä peiton alle kuuma kaakaokuppi kädessä ja huomatessa, kuinka kissat käpertyivät kehräämään ympärille. Sain myös Mallan syömään napuja samalla kun silittelin sitä, joten neidistä alkaa tulla pikkuhiljaa luottavaisempi. Edelleen vähän korvia luimistetaan ja arka katse kysyi minulta napuja tarjotessani, että annatko sinä minun syödä. Malla on yksi niistä lainalapsista, joita varmasti tulen pidemmän aikaa kaipaamaan. Tyttö on vienyt sydämen aralla katseellaan ja suloisella kurinallaan, jota liian harvoin saa kuunnella.

Huomenna lähden päiväksi junailemaan – pidetään peukkuja että pääsen Kuopioon ja takaisin ehjänä. Ei varmaan voi toivoa, että ajoissa, tällä lumimäärällä?

Purinoimisiin!

Hugo vielä onnellisen tietämättömänä tulevasta automatkasta.

Kaikki alkaa siitä kun minä luon vaivihkaisia katseita kantokoppien suuntaan. Olen muka käveleväni ohi muina miehinä (tai naisina tässä tapauksessa) kun oikeasti mittailen katseellani kissojen ja kantokoppien välistä etäisyyttä. Noin kaksi metriä matkaa, ei esteitä matkan varrella mihin kompastua (vahingosta viisastuu!) ja omat matkatavarat piilotettu eteiseen, että neropatit eivät saa vihiä suunnitelmastani etukäteen. Paras lähestymistapa onkin kesken parhaimpien päiväunien. Päätän napata ensimmäiseksi koiranunta nukkuvan kissan eli ketterimmän Hugon. Ikävä kyllä kun yhden saa kiinni, ehtivät muut kolme jo ampaista kukin omaan piilopaikkaansa. Hommassa onkin ehdotonta olla toinen käsipari apuna.

Kun kaksi on kiikissä, on puolet vielä jäljellä. Olen todennut parhaaksi keinoksi jättää viimeiseksi siamilaiskissat, joiden pakosuunnitelma ei välttämättä ole aina ihan loppuun asti mietitty. Pienempi, eli Mauno, seuraa isompaa, eli Elvistä, ja isommalla ei ole mitään hajua hyvistä piilopaikoista. Se menee verhon taakse tai keittiön pöydän alle ja luulee reppana olevansa hyvässäkin piilossa. Armoa ei tunneta, eli siamilaiset koppaan ja menoksi! Siitähän se show vasta alkaa…

Mauno protestoi matkustamista

Sääliksi käy naapureita, jotka saavat ihmetellä sitä huutokonserttia mikä näistä neljästä itämaissukuisesta kissasta lähtee. Siamilaiset ja itämaiset kissathan ovat tunnettuja muhkeasta äänirepertuaaristaan. MJOUUUUU, MAUUUUU, NOUUUUU! raikuu rappukäytävässä kun kannamme katteja autoon. Jos ne osaisivat puhua (niin että me ihmisetkin ymmärtäisimme), ne luultavasti huutaisivat jotain sen suuntaista kuin: ”suuri vääryys! soittakaa kissaliittoon! auttakaa oi miu mau!”. Näin keväisin kerrostalojen pihoilla alkaa näkyä niin kutsuttuja mummopartioita, jotka paistattelevat päivää talojen vierustoilla ja päivittelevät maailmanmenoa. Neljä ärjyvää ja mouruavaa kissaa ovat mummopartioille mannaa ja saammekin osaksemme uteliaita katseita ja monia keskustelun avauksia. Usein kuultuja kommentteja ovat huolestuneet ”mikä niillä on hätänä” -tyyppiset tai kummastelevat ”onpas niillä ruma ääni” -kommentit.

Perillä vanhempieni luona olikin sitten tiedossa kaikenlaista mukavaa ihmeteltävää pienille kaupunkilaiskissoille. Näin pääsiäisen alla eräänä päivänä ovesta kun ilmestyy kummallisia leluhuiskia, joita on mukava maistella ja huitoa tassulla. Onneksi kyseinen perinne ei ole vielä kadonnut, nimittäin meiltä löytyy neljä hyvinkin innokasta virpomisperinteen kannattajaa. Kissaraadin mielestä parasta ovat muhkeat höyhenet!

Vihta mulle, palkka mulle!, sanoo Hugo.

Hessu ottaa hajuanalyysiä

Pääsiäisenä kissoille maistui myös ohran siemenistä kasvatettu ruoho, mikä tosin maistuu vuodenajasta riippumatta. Rairuohoahan ei kissoille suositella, mutta onneksi pääsiäistunnelmaan pääsee myös vehnän-, kauran-, tai ohranjyvistä kasvatetulla ruoholla. Ikävänä sivuvaikutuksena on tosin tiedossa paljon siivottavia ruoho-oksennuksia, yök! Meillä ruoho on erityisesti itämaisten kissojen, eli Hugon (vas.) ja Hessun, mieleen.

Muutoin kissojen pääsiäisloma sujui leppoisan auringonoton merkeissä, josta mallia seuraavassa näyttää yksivuotias Mauno.

Tämän kirjoituksen ilmestyessä ei ole enää hirmuisen pitkä aika siihen kun voi hyvällä omallatunnolla nauttia vappuherkuista ja koristella kodin ilmapalloilla ja serpentiinillä.

Me otimme pienen varaslähdön vappuun, jotta voisimme toivottaa teille iloista vapun odotusta!

Muistakaa puhaltaa ilmapalloja! Terveisin, Elvis

Mutta ei saa poksautella! Terveisin, Mauno

Kun nousin ja tarjoilin ruoan Neffille ja kumppaneille, ei se enää Neffille kelvannut. Diiva oli loukkaantunut.

Kissoissa on paljon erilaisia persoonia. Kun minulla ei ollut kissaa, ajattelin että kissat muistuttavat toisiaan – tykkäsin silitellä ja annoin niille paljon huomiota, mutta jokainen niistä jäi hyvin etäiseksi kun ei niiden kanssa asunut. Onneksi Neffi tuli meille ja osoitti tämänkin luulon vääräksi – neidillähän on Persoona isolla P:llä. Hän on tämän talon prinsessa ja olettaa myös sellaista kohtelua saavansa.

Mörri on Neffin vastakohta melkeimpä kaikessa. Se on arka vieraita kohtaan, siinä missä Neffi menee saman tien haistelemaan muut tervetulleiksi. Mörri on myös hyvin vaatimaton persoonana ja mielummin tulee kylkeen nyhjäämään kuin huutaa huomiota luokseen. Mörrin äänikin on vastakohta Neffin kauniille oopperalaululle: se pitää pientä piippausta. Kuitenkin nämä tytöt ovat maailman parhaat kaverukset, jotka pentuina käpertyivät yhteen kasaan sohvalle ja jotka hoitavat toistensa turkit.

Neffi on myös se lapsi, joka koettelee rajojaan. Kun Riksu sanoo, että pöydälle ei mennä; Neffi, pois pöydältä; hyi, kenen karvoja meidän pöydällä on – mitä tekee Neffi? Sen löytää usein nukkumasta pöydältä pienellä kerällä eikä tule kuuloonkaan, että se korvaansa lotkauttaisi sihinälle, vesipullolle tai käsien yhteen taputukselle. Neiti jatkaa uniaan paraatipaikalla, ehkä kohottaa vähän päätään, kun sen siitä siirtää pois. Mörri ei ikinä tekisi tällaista; se on hyvin tottelevainen pieni kisu ja ymmärtää sanan ”ei” merkityksen. Tietty äänensävy jo riittää ja kissa vielä toteaa päälle anteeksi piippaavalla äänellään.

Kirppu, meidän ihan uusin purinapallero, on myös hyvin luonteikas ollut jo alusta lähtien. Kävimme katsomassa sitä kasvattajalla tytön ollessa 12-viikkoinen ja silloin kuva, mikä siitä jäi, oli hyvin ohut. Tyttö katseli kauempaa kun muut pentueen pennut leikkivät ja haki hyvin vähän ihmiskontaktia.

Siksi tuntuikin, että kissa oli jossain välissä vaihtunut, kun se meille seuraavalla viikolla saapui. Alusta alkaen tyttö oli rohkea ja tutki paikat häntä pystyssä, innostui ruoasta niin paljon että pomppi paikallaan kun laitoimme sitä kuppiin ja tuli aamulla herättämään omintakeisella kitinä-äänellään. Kolme täyttä pentuviikkoa meillä on nyt eletty ja neiti vaatii huomiota yhä enemmän ja yhä vaativampaan äänensävyyn. Kun olen puhelimessa, pentu on saman tien salamana sylissäni, kitisee ja puree käsiäni huomiota hakien. ”Ei” ei sanana myöskään Kirpun sanavarastoon kuulu, vaikka sitä kovasti on sille yritetty opettaa.

Myös lainalapsissa on ollut paljon persoonia. Lainalapsilla tarkoitan siis PESU:n tilapäiskotikissoja, jotka ovat meillä odottelemassa ihan omaa kotia. Tällä hetkellä meillä on Malla ja Charlie, jotka tulivat meille tammikuussa. Molemmat ovat vähän ihmisarkoja ja piilottelevat, mutta voi että mikä tunne se onkaan, kun saa Charlien sohvaseuraksi katsomaan televisiota! Malla on myös rohkaistunut hurjasti ensimmäisistä päivistä ja molempia saa siliteltyä, nosteltua ja paijattua. Charlie on kaksikosta selkeästi sosiaalisempi ja hakee omalla rehellisellä tavallaan ihmiskontaktia hyvin paljon – herra tulee ääreen ja kellahtaa selälleen. Malla ei juurikaan hae läheisyyttä, mutta kun sitä rapsuttelee, niin kuriseva kehräys alkaa kuulua ja tyttö puskee.

Kun minulla ei ollut kissoja, en osannut kaivata tällaista. Nyt kuitenkin, jo muutaman vuoden kissoja omistaneena epäilen, ettei loppuelämästäni löydy sellaista kissatonta aikaa kuin alkuelämäni oli. Ne antavat niin paljon energiaa ja jaksamista arkeen, mitä todellakin arkielämässäni tarvitsen.

Kiitos Primacatille kissablogistin kunniasta.. Näiden naperoiden seikkailuista alkaa sitten tämä bloggailu!

Meillä kissat eivät virallisesti saa pöydällä olla. Neffi kuitenkin rikkoo kieltoa koska tahansa, koska pöytä on paras mahdollinen nukkumapaikka.

Neffi on opettanyt pöydän parhauden myös lauman nuorimmaiselle eli Kirpulle. Miten sana “ei” sanotaan ymmärrettävästi kissakielellä? Herra Punainen Suihkupullo ei ole enää pelottava, ja edelliselle suihkupullollemme sattui “vahinko”, kun Neffi tönäisi sen “vahingossa” pöydältä alas. Kissamafiaa.

Sain ensimmäisen kissani ollessani ala-asteella. Tuo pieni, harmaa burmankissa nimeltä Timi vei sydämeni mennessään ja johti minut tälle tielle, josta ei ole sen koommin ollut paluuta.

Niinpä niin. Minä olen kissaihminen.

Timi on jo pitkään asustellut kissojen taivaassa, ja toki Timin aikana ja sen jälkeenkin tuli muita kissoja elämääni. Sitten iskin silmäni siamilaisiin. Lähes huomaamatta eksyin yhä useammin eri nettisivuille ihastelemaan siamilaiskissojen kuvia. “Voi kunpa itsellänikin olisi joskus tuollainen upea, sinisilmäinen otus!”, tapasin ajatella. Pitkät raajat, valtavat korvat ja rutkasti luonnetta. Sattuipa sitten niin, että elämään tuli siamilaiskissan mentävä aukko, ja otin yhteyttä erääseen kasvattajaan, jollaa mielestäni oli kaikista kauneimpia kissoja. Heillä sattui olemaan pentuja, ja niinpä meille tuli Elvis, sininaamio siamilainen, joka on nyt kuusivuotias.

Elvis on todellakin kaikkea sitä mitä siamilaiskissan odotin (ja pelkäsin) olevan. Elvis rakastaa ihmisiä ja ottaa jokaisen vieraankin vastaan suurella sydämellä. Se on täysin leimaantunut minuun, ja jokainen aamuni alkaakin sillä kun Elvis asettuu rintani päälle, kehrää ja tuijottaa minua safiirinsinisillä silmillään noin sentin päässä kasvoistani. Se tökkii kasvojani märällä nenänpäällään, ja kun olen herännyt, se marssii eteiseen huutamaan kovalla siamilaiskissan äänellään: “ruokaa! nyt heti, tai kuolen nälkään!”. Elvis pelkää pimeää eikä tahdo olla yksin. Se rakastaa pehmeitä palloja ja osaa jopa noutaa niitä kuin koira. Jos joku ei heti ole heittämässä palloa uudelleen, Elvis on todistetusti yrittänyt turhautuessaan jopa syödä pallonsa. Elvis on äärimmäisen vaativa, hirmuisen äänekäs, ja toden totta, niin rakastettava. Sydämeni kissa.

Elviksen valloitettua sydämemme, päätimme että oli aika ottaa Elvikselle rotutoveri. Siamilaisen lisäksi olin ihastellut itämaisia kissoja – ja erityisesti lyhytkarvaisia itämaisia. Ne ovat siamilaisen tavoin upeita ja elegantteja kissoja, joilla on luonnetta vaikka muille jakaa. Yksi erityisen kaunis pentu kiinnitti huomioni pentuja etsiskellessäni. Suklaavalkea uros, joka asusti Muurlassa asti kasvattajan luona. Olimme onnekkaita ja saimme tuon pienen itämaiskissan perheemme jäseneksi. Kissan nimeksi tuli Hugo.

Hugo on minulle aivan erityisen tärkeä, ja huomaankin olevani hiukan ylisuojeleva Hugoa kohtaan. Hugo sairastui vain yksivuotiaana vaaralliseen suolentuppeumaan, joka vei pienen Viikin eläinsairaalan teho-osastolle viideksi päiväksi. Hugon suoli meni kuolioon, mutta onneksi taitava kirurgi pelasti pienen kissamme. Hugo on aika ihmisarka luultavasti kovien koettelemustensa vuoksi, mutta sitäkin palkitsevampaa on sen luottamuksen voittaminen. Hugo käpertyy joka yö viereeni nukkumaan ja on vallan aurinkoinen kissapersoona omien ihmistensä seurassa. Hugo on villi ja vilkas sekä taitava kiipeilijä. Hugo rakastaa erilaisia kissannameja, ja Hugon suosikkiherkkuja ovat PrimaCatin ankkasuikaleet. Vanhempieni luona Hugo tykkää saunoa ja onkin aina ensimmäisenä jonossa kun saunan lämpötila laskee sille sopivaan 40°C:seen. Hugo on nyt nelivuotias.

Kolmas kissamme on musta itämainen lyhytkarva nimeltään Hessu. Musta itämainen kissa on mielestäni kuin musta pantteri kiiltävän turkkinsa ja lihaksikkaiden raajojensa kanssa. Se oli kissahaaveeni numero kolme, ja pidinkin tarkkaan silmällä pentutilannetta eri kasvattajien sivustoja seuraten. Lahdessa asuvalla kasvattajalla olikin tuloillaan pentue, jossa mahdollisesti oli mustia pentuja. Pidimme sormet ja varpaat ristissä, josko sieltä syntyisi meidän haaveidemme musta kissanpentu. Ja niin kävikin.

Nyt kaksivuotias Hessu on ihana ja reipas kissa, joka on jo pienestä pitäen osannut pitää puolensa sekä ruokakupilla että lelulaatikolla. Tassut vain viuhuvat kun Hessu mätkii toisia pois omien lelujensa luota. Varsinainen Kung Fu -kissa! Hessu myös pitää siivoamisesta ja siivouspäivänä voikin olla varma, että Hessu on mukana touhussa. Hessu ei ole niin voimakkaasti itämaisen näköinen piirteiltään kuin Hugo, ja Hessun äänikin on pieni “ii-iiiii” toisin kuin näillä muilla pojilla. Luonteensa puolesta Hessu on kuitenkin kissamaisin kaikista.

Viimeisimpänä, mutta ei toki vähäisimpänä, on uusin tulokas Mauno. Mauno on Elviksen tavoin rodultaan siamilainen, mutta väritykseltään ruskeanaamio. Luonteiltaan ne ovat aika erilaisia, vaikka samalta kasvattajalta ovatkin ja etäisesti jopa sukua toisilleen. Jonkinlainen siamilaisuuskoodi niillä kyllä on keskenään, koska tuntuu että ne kommunikoivat ns. samalla taajuudella. Mauno täytti joulukuussa vuoden ja on edelleen ihan mahdottoman villi viikari!

Mauno ei voi sietää matkustamista ja se huutaakin aina koko matkan kotiovelta määränpäähän asti. Ihmiset tulevat kurkkimaan mitä petoa oikein kuljetan, ja yllättyvät nähdessään kopassa pienen sintin. Mauno on suuri persoona pienessä paketissa. Kuvassa näkyvä lelu on sen rakkain aarre, ja Mauno kulkeekin tuo lelu suussaan minne meneekin. Syömään mennessään se jättää lelun kupin viereen parkkiin, ja syötyään nappaa sen taas mukaansa. Mauno pitää Elvistä esikuvanaan ja onkin oppinut kaikki siamilaisjekkunsa Elvikseltä. Yksissä tuumin ne tekevät kepposiaan ja sitten käpertyvät vierekkäin nukkumaan.

Kevätauringon lämmittäessä ensisäteillään, myös kissat kerääntyvät aurinkoisiin paikkoihin päivää paistattelemaan. Tämän viimeisen kuvan myötä toivotamme teille aurinkoisia kevätpäiviä ja toivomme, että viihdytte blogini parissa!

Kissamaisia kevätpäiviä kaikille!

Toivottavat: Tiina, Elvis, Hugo, Hessu ja Mauno

Täällä se siis taas on ja tiedättekö mikä on ehdottomasti kevään mukavin juttu?

Kissakopin avajaiset! Tänä vuonna olimme Kukun kanssa ajaneet isäntäväkemme lähes hulluksi yrittäessämme ryntäillä väkisin oviaukoista ja tuuletusikkunoista haistelemaan kevään tuoksua – tämä ”palkittiin” kissankopin ennenaikaisella avauksella jo huhtikuun puolella.

Mutta mikä sitten on kissakoppi? Se on nimitys kotimme takapihan terassista rajattuun nelisen neliötä käsittävään ovelliseen ja verkotettuun tilaan jossa meillä on kolme isoa raapimapuuta joista tutkailla pihamaailmaa valvotusti mutta tavallaan vapaasti. Ja mikä parasta – kesäaikaan mukavilla keleillä pääsemme kulkemaan sinne ja takaisin sisälle oman mielemme mukaan saunan ikkunasta! Toki saamme ulkoilla toisinaan itse pihalla (minä valjaissa ja Kukku ilman – jostain syystä hänellä ei ole kiirettä karata toisin kuin allekirjoittaneella päästyään vahingossa vapaaksi pihalle) mutta koska pidämme tuosta kesäisestä ah-niin-maistuvasta vihreästä nurmiherkusta hiukan liikaakin ilmentyen vihreinä kasoina matoilla, olemme pääsääntöisesti ulkona kopissamme joka passaa kyllä vallan mainiosti meille sekin!

Tässä kuvassa minä ja Kukku ”avajaispäivänä” haistelemassa kevättä!

Kylläpä oli kuitenkin taas mukava päästä haistelemaan kevään tuoksuja ihan itsekseen!

Katsoa kun naakat metelöivät aidalla, ihmisiä kulki tiellä koiriensa kanssa…  Jopa nokkosperhonenkin eksyi virhearviona koppimme puolelle lennon jäädessä lyhyeksi salamannopeiden tohveleideni ansiosta (lopulta söin sen) :) Myös naapurimme raidallinen kissaherra tuli meitä moikkaamaan ja kertomaan talven kuulumisia – hän kun viettää ulkona vapaasti aikaansa myös talvella. Kevät toi meille myös mukanaan uuden ystävän – oranssi-valkoisen kulmakunnan leidin joka on jo muutamaan otteeseen käynyt meitä ihan terassilla asti tervehtimässä.  Tietysti kunnon machokollina olen häntä jo hiukan yrittänyt lämmitelläkin päästämällä muutaman makean mouraisun ja hurinan!

Tilaa riittää meille molemmille vaikka yksi puu varastossa vielä lieneekin! Tämä kyseinen taso toimii vakiopassipaikkanani!

Kevään tulo on myös laitettu merkille muutenkin. Kelloja siirrettiin mikä tämä tarkoitti sisäisen kelloni kalibroimista uuteen aikatauluun – kodissamme on myös lämpimämpää eikä takkaa enää juurikaan tarvita. Lämmön kohoaminen tarkoittaa myös sitä että minulta lähtee karvaa – ja paljon (enkä pidä harjaamisesta  – kerrassaan kamalaa raapimista!). Koska karvaa lähtee ja pesen itseäni siistinä herrasmiehenä varsin usein, kulkeutuu sitä paljon vatsaani eivätkä karvapalloruoatkaan juuri auta.  Mutta ei hätää – olen saanut tähän lisäapua ruskeasta makeasta tahnasta jota kissanmaltaaksi kutsutaan! Suosittelen sitä lämpimästi kaikille vastaavista ongelmista kärsiville.  Jotenkin minusta tuntuu myös siltä että nälkä kalvaa vatsaani jatkuvasti – pienikin ulkoilu herättää sellaisen ruokahalun ettei purkillinen herkkusydämiäkään tunnu enää vatsaa riittävästi täyttävän, enkä ole ainoa! Ruokaa olisi tosin kyllä tarjolla (turhan ronkeliksi haukkuvat)…

Minä – ronkeliko? ;) Talk to the paw!

Pääsiäinen vilahtikin jo ohi viiksien ja kohta kaivetaan jo sepperenttiinit esille eli tulee vappu! Sieltä se kesä taas tulee ja nämäkin kuvan tohvelit heitetään harmikseni (lampaanvilla on I_H_A_N_A_A_! ) kaapin perukoille odottelemaan ensi talvea. Mukavaa vappua ja kevätsäitä kaikille!

Ps. Katsokaas muuten minkä paikan olen tällä viikolla valinnut päiväunisopekseni!

Joka tapauksessa – häkin esilleotto on aina merkki tulevasta matkasta! Tämä päivä on kohdalleni osunut kerran vuodessa aina uuteen kotiini tultuani eli viimeiset neljä vuotta (viime vuonna jouduin kyllä vielä lisäksi hammaslääkäriin joka kyllä alensi kissanarvontuntoni hyvin matalalle tasolle). Viime vuonna jouduin ensi kertaa luovuttamaan myös hitusen verta ja totta vieköön se on muuten ikävä toimenpide vaikka se tehtiinkin samalla kertaa nukkuessani hammashuollon aikana – jälkihän siitä tohvelinvarteen jäi! Kuulemma kaksi arvoa oli hiukan normaalia korkeammat mutta koska Kukun tulokset olivat kanssani vastaavat, todettiin syyksi paljon proteiinia sisältävä ruokavaliomme (turha kuvitellakaan että siitä suostuisin luopumaan, possun sydänpalat, sei ja broileri kun ovat meidän molempien suosikkejamme!). Joka tapauksessa tultiin siihen tulokseen että kontrolliverikoe pitää ottaa vuoden päästä, tässä sitä ollaan siis taas.

Mutta itse asiaan, turhat naukumiset sikseen ja häkkiin mars! Raukean normaalin päivän päätteeksi emännän ja isännän tultua kotiin iltasella lähdettiin sitten liikenteeseen. Koska ikkunat ja ovet laitettiin häkistä säppiin, oli se hiukan pelottavaa! Kukku oli tapansa mukaan taas raivoissaan ja päätin livauttaa muutamat naukaisut samaan kuoroon ihan vain myötätunnosta. Uuteen lääkäriin oli kuitenkin hyvin lyhyt matka eli muutamia minuutteja – minullehan tämä oli aivan uusi paikka käytyäni aiemmin muualla.

Odotushuoneessa oli kamalan pelottava – iso ja vanhalta vaikuttava rottweilerherrakin – onneksi meillä kissoilla on oma odotustila. Pääsimme Kukun kanssa aikataulussa sisään ja kissat nostettiin pöydälle – ensin käsittelyyn joutui Kukku. Kukulta otettiin pieni verenkuva valkosoluarvon kontrolloimiseksi sillä sytostaatti- ja kortisonilääkityksen aloittamisesta oli nyt kulunut kaksi viikkoa (sittemmin kuulin että Kukun lääkitys oli kohdallaan ja jatketaan samaan malliin, joutuu kuitenkin kuulemma lähtemään taas kuukauden päästä Yliopistolliseen Eläinsairaalaan kontrolliultraääneen). Kukku otti verikokeen kohtuullisen rauhallisesti – lienee jo tottunut vaikka se ikävältä tuntuukin ja verta jouduttiin ottamaan molemmista etutohveleista kun ensimmäisestä ei tullut riittämiin. Mutta sitten olin vuorossa MINÄ – voi kauhistus sentään! Tutkimuksestakaan en pitänyt – kopeloivat minut kokonaan läpi ja kurkkivat vielä suupielistäkin.. Hurraa – hammaslääkärikäynnin sain kuitenkin vältettyä ainakin tälle vuodelle (lieneekö vaikutusta sillä silloin tällöin suuhuni tungettavalla pienellä harjatikulla kalanmakuisella geelillä varustettuna)! Mutta verinäytettä en päässyt pakenemaan. Ilmeisesti emännällä ja isännällä oli jokin pieni haju tämän toimenpiteen epämiellyttävyydestä joten eläinlääkäri toi paikalle vihreän nyytin joka paljastui hirvittävän kauhistuttavaksi kapineeksi nimeltä KISSAPUSSI (olin muuten hyvin ylpeä ollessani kokoa siro S – pusseja kun oli useampia erilaisia)! Sinne minut laitettiin kokonaan ja tarranauhoilla kiinni niin etten päässyt tästä pakkopaidasta luikahtamaan, lisäksi laittoivat vielä kuonokopankin! Etutohveli otettiin ulos pienestä reiästä ja kyllä minua suututti! Yritin paeta pussista ja vetää tassua sisään reiästä matalan murinan ja hampaidenkalauttelun säestyksellä mutta turhaan – sinne se neula sujahti ja verta jopa kaksin putkiloin. Täysin nöyryytettynä pujahdin pussista vapauduttuani häkin perukoille häntä vatsan alle vedettynä vannoen etten enää ikinä moiseen suostuisi! Onneksi tätä alhaista toimenpidettä ei sentään kuvattu.

Vihdoin lähdettiin kotiin! Sain kuulla että myös ne viime vuonna korkealla olleet arvot olivat palautuneet normaaleiksi eli olen terve kuin pukki… tai siis kissa – ja erittäin hyvässä kunnossa ikäisekseni eli pian 9-vuotiaaksi mutta siinähän nyt ei tietenkään ollut mitään uutta tietoa minulle :) Juhlistin kuitenkin täyden kympin koetulostani makoisalla annoksella raakoja possun sydänpaloja! Muistin kuitenkin siistinä herrana ensin pyykätä huolellisesti verikoetassuni puhtaaksi ennen ruokailua. Ja totta kai – koko tämän rankan kokemuksen jälkeen maistuvat kunnon unet yhdessä suosikkipaikoistani eli raapimapuun riippumatossa!

Ps. Vastalauseeksi moisesta tapahtumasta kävin kyllä lirauttamassa muutaman lusikallisen säkkituoliin – periaatteesta… ;)

Riksu eli Riikka on crazy catlady, joka toimii PESU:n tilapäiskotina muun kissaharrastuksen ohessa. Tällä hetkellä viiden kissan laumassa tassunjälkiä jättää kotikissat Neffi, Mörri, Charlie ja Malla sekä maine coon -pentu Kirppu.

Nimeni on Tiina, ja olen kielten parissa työskentelevä sinkku kissanainen Tampereelta. Elämääni pyörittävät neljä hurmaavaa rotukissaa, jotka ovat: ruskeanaamio siamilainen Mauno, sininaamio Elvis sekä itämaiset lyhytkarvat Hessu ja Hugo. Heidän ansiostaan jokaisessa päivässä on viiksen verran vilinää, hännänmitalla helliä hetkiä ja kilokaupalla kehräystä. Jokainen kissoista on omanlaisensa persoona, ja tahdonkin kutsua teidät mukaan meidän maailmaamme. Luvassa on kissamaisia kertomuksia ja hauskoja kuvia neljän sisäkissan elämästä.

Terveisin Tiina ja itämaan ihmeet Hessu ja Hugo sekä siamilaiset silkkitassut Mauno ja Elvis.

Tiikeri eli sittemmin vakituisen kutsumanimen ”Tikkanen” – saanut kissaherra on supisuomalainen maatiaiskissa vuosimallia 2003. Tikkanen saapui nykyiseen kotiinsa Kanta-Hämeeseen viiden vuoden ikäisenä Eläinsuojelukeskus- ja hoitola Onnentassusta Riihimäeltä, johon se oli saapunut sopeutumisvaikeuksien vuoksi.

Kissaherran seurana on kahden hengen palvelijakaartinsa lisäksi myös toinen maatiaiskissa Kukku (s. 2002), talvikot Kuula ja Vanu, kaksi kääpiöparta-agamaa sekä akvaariollinen vedeneläviä (kaloja ja rapusia). Tikkasen päivärutiineihin kuuluvat nukkumisen ja syömisen lisäksi muun muassa valvottu ulkoilu, leikkimielinen nujakointi kissakaverin kanssa ja hiirileikit.

Tikkanen on Premium PrimaCatin kissamalli ja esiintyy kaikissa sarjan tuotepakkauksissa.